Rajakatse Fantasia ry Toimintasuunnitelma Hämeenlinna 19.01.2008 Toimintasuunnitelma 2008 1. Vuoden aikana on tarkoitus edelleen kehittää pelialuetta. Suunnitelmissa on myös tavernan päätyjen tilkitseminen sekä hiekkakuorman tilaaminen pelialueelle. Myös nykyisen pelaajien tavarahyllystön parantaminen on suunnitelmissa, mm. sitä laajentamalla. 2. Vuoden aikana kehitämme edelleen kuvausvälineistöämme ja rekvisiittavarastoamme. 3. Kesällä järjestämme 3 suurempaa näytelmäroolipeliä, joista suurin on kestoltaan kaksipäiväinen. Peleissä on kulujen peittämiseksi pieni pääsymaksu, kaksipäiväisessä 10 euroa/henkilö ja kahdessa muussa 6 euroa/henkilö. Ry:n täysjäsenet, jotka maksavat kyseisten pelien maksut erikseen, saavat edellämainituista pelimaksuista 2 euron alennuksen. Ry:n täysjäsenet voivat suorittaa koko kesän pelien maksut myös maksamalla kerralla 15 euron kausimaksun ja kannatusjäsenet maksamalla 20 euron kesämaksun. Lisäksi järjestetään maksuttomia tai hyvin pienimaksuisia pienempiä pelejä vuoden mittaan. 4. Tuotamme kuvataidetta, mm. sarjakuvia. 5. Teemme musiikkia. 6. Keskikesällä pidämme kaksipäiväisen fantasia-aiheisen tapahtuman lähinnä jäsenille. 7. Tarkoitus on edelleen tarjota muille yhdistyksille teknistä osaamista ja apua pelivälineiden ja rekvisiitan valmistamisessa. 8. Tiedotamme liveroolipelaamisesta ja yhdistyksen toiminnasta sekä muutoinkin edistämme fantasiaharrastuksen tuntemusta. Tarjoamme edelleen halukkaille mahdollisuuden fantasia-aiheisen taiteen julkaisemiseen mm. yhdistyksen kotisivuilla. 9. Harjoitamme rakentavaa yhteistoimintaa muiden vastaavien yhdistysten ja tahojen kanssa, kuten Suomen live-roolipelaajat ry:n ja Forssan roolipelikillan kanssa, esim. pelialuetta lainaamalla korkeintaan 2 kertaa kaudessa, edellyttäen että paikalle saadaan vähintään kaksi valvojaa. 10. Pyrimme osallistumaan joihinkin mahdollisiin yleisötapahtumiin, esim. seuraaviin. -Hämeenlinnassa harkinnassa olevia tapahtumia on mm. Hämeenlinnan keskiaikaismarkkinat. -Muualla järjestettävistä tapahtumista osallistumme mahdollisesti mm. Ropeconiin ja HoljaConiin. 11. Pyrimme levittämään videotuotantoamme tietoverkoissa sekä omakustannushintaisilla dvd- ja cd-levyillä muun muassa pelitapahtumissamme. Keskikesän liveroolipelin yhteydessä jaamme tapahtumaan osallistuneille todennäköisesti Rajakatse-multimedialevyä. 12. Tarkoituksena on kuvata vuoden aikana uutta videomateriaalia, mm. sketsikoosteita varten. Tarkoituksena on myös saada aikaan lyhytfilmi, joka olisi kelvollinen lähetettäväksi videoharrastajien kilpailuihin. Myös muukin video- ja lyhytfilmituotanto on hyvin mahdollista ajan ja ideoiden riittäessä, mm. Täyskäsi-aiheisia ja muitakin lyhytfilmejä voidaan edelleen harkita. 13. Järjestämme Käikälän Kisapirtin nuorisotiloissa kesäkauden ulkopuolella melko säännöllistä ja kuukausittaista pelitoimintaa, joka on avointa kaikille kiinnostuneille. Mm. miniatyyristrategiapelejä sekä muitakin pelejä pelataan. Petri Mäntylä puheenjohtaja