Rajakatse Fantasia ry Vuosikertomus Hämeenlinna 19.01.2008 Vuosikertomus 2007 Vuoden kuluessa järjestettiin kaikkiaan 7 näytelmäroolipeliä, joista suurimmat kolme olivat pääsymaksullisia. Kyseiset suuremmat pelit olivat kesäkuussa pidetty "Paltamonin nauha", heinäkuussa pidetty "Rajakatse 40: Kenen puolesta, ketä vastaan" sekä syyskuussa pidetty "Rajakatse 41: Voittaja ja palkinto". Pelialuetta kehitettiin edelleen, mm. pelinjohtopistettä parannettiin. Myös liveroolipelirekvisiittaa hankittiin ja valmistettiin. Tavernaa vuokrattiin kesällä nuorten liveroolipeliä varten. Vastuuhenkilönä ry:n puolelta oli Juha Pere. Saimme viisi täysjäsentä lisää. Vuoden aikana kehitettiin "Kasvoton vihollinen" -nimistä lautapeliä julkaistavaan muotoon. Pelin julkaisu tapahtuu seuraavalla kaudella. Lisäksi suunniteltiin Rajakatse-pelimaailmaan sijoittuvaa tietokonepohjaista strategiapeliä. Rami Sihvo julkaisi DungeonCraft-pelin nimeltään "In the service of Aldorf". Yhdistyksen videotuotantoa, lähinnä sketsejä, siirrettiin tietoverkkoon ilmaislevitykseen Youtube-sivuston välityksellä. Käikälän Kisapirtillä harjoitettiin vuoden aikana useina viikonloppuina pelitoimintaa ja siihen liittyvää askartelua, mm. miniatyyristrategiapelien parissa. Petri Mäntylä Puheenjohtaja