Rajakatseen pelialue
Taverna Vanha Pipari ja sitä ympäröivä pelialue on varmastikin Rajakatse Fantasia ry:n projekteista
eniten hien vuodatusta vaatinut. Tavernan rakentaminen pääsi vauhtiin jo vuonna 1996 ja siitä lähtien
on jotain uutta saatu rakennettua joka vuosi. Tähän mennessä alueelta löytyy muun muassa:
- Taverna + terassi (terassi on sittemmin purettu)
- Sauna
- Nuotiokatos (Kokonaan uusittu vuosina 2006 ja 2010)
- Kaksi huussia, joista toinen pelialueella ja toinen pelinjohtopisteen läheisyydessä
- Sepänpaja (ollut nykyisin Melinan sisarten pyhäkkönä)
- Vartiotupa
- Halkovaja (Ollut ajoittain eläinkarsinana)
- Shamaaninmaja
- Hautausmaa
- Pieni kiviraunio
- Pelinjohtopiste
- Jätepiste palavalle jätteelle, biojätteelle ja sekajätteelle
- Esiintymislava
- Miniputka
Ajo-ohje Vanhalle Piparille.
Kartta pelialueesta
Allaolevat kuvat ovat jo useamman vuoden vanhoja, mm. vuodelta 2006.
Panoraamakuva tavernan edustalta (Vaatii Java-liitännäisen)
¤ Taverna Vanha Pipari ja tavernapirssi Hi-Lux
¤ Taverna saunalta nähtynä
¤ Kuten jokaisella menomestalla, myös Vanhalla Piparilla on oma kesäterassinsa
¤ Sauna
¤ Vanha nuotiokatos, Rak. 2006, Kuva kesältä 2006
¤ Vartiotupa, Kuva kesältä 2006
¤ Miniputka, Rak. 2006, Kuva kesältä 2006
¤ Hautausmaa, johon on päätynyt jo monta onnenonkijaa
¤ Metsäläisshamaanin maja
¤ Näkymä supan harjalta. Tarkkasilmäinen löytää tavernan puiden välistä
¤ Suppa
Kuvia kesältä 2010:
¤ Pelinjohtopisteen vieressä sijaitseva jätepiste
¤ Jätteet lajitellaan eri pönttöihin, eli kaikkien pelaajien tulee toimia näiden ohjeiden mukaisesti.
¤ Pelialueen paikoitusalueena on käytetty pelialueelle johtavan tien vartta.
¤ Oheiset kuvat ovat keskikesältä 2010, jolloin autoja oli poikkeuksellisen paljon.
¤ Kaksipäiväisissä peleissä monet majoittuvat teltoissa. Näkymä kesältä 2010.