Pappi, lukkari, talonpoika ja iloluontoinen


25.8. 2012 pelatun liveroolipelin jälkeen kirjoitettu loppuyhteenveto

Lopputulos: Huhuja tutkimaan tullut ukkotuomarin hyvä ystävä herrastuomari Rantala ei saanut vahvaa näyttöä ja todisteita rikoksesta, joten hän päätti olla viemättä asioita käräjille esitettäväksi. Rantalan päätökseen vaikutti seikka, että sakottaminen ja rankaiseminen ei toisi mitään hyötyä kenellekään. Lisäksi ruotimummo Johannan (valheellinen) todistus, että Tilkku-Leena valehtelee ja on valehdellut ennenkin, käänsi vaakakupin asioiden syyttämättä jättämisen suuntaan. Rantalan päätöksiin vaikutti myös taustalla ajatus pitää herrojen hyväveliverkosto ehyenä eikä tuoda siihen turhia säröjä. Postiryökkynä selvisi nuhteilla ja uhkauksilla postitarkastajasta. Rantalalle tosin kukaan läsnäolleista ei suoraan sanonut Postiryökkynän rikkoneen postisalaisuutta, vaan asiasta kierreltiin ja kaarreltiin ja vihjailtiin. Tilkku-Leena syytti suoraan Postiryökkynää postisalaisuuden rikkomisesta, mutta tämä ei riittänyt Rantalalle, tai asia jäi huomiotta (ehkä tarkoituksella).

Yleistä taustamateriaalia aikakaudesta, mm. uutisia ja ilmoituksia


Osallistujat:

Tilkku-Leena, Heidi Rikkinen
- palaa Kiiskilahdelle Jussin kanssa ja elämä jatkuu.

Hanna, Yrjänän tuore emäntä, Heidi Rikkinen pelin alussa noin tunnin
- jatkaa emäntänä Yrjänän talossa

Jussi, Juha Pere
- palaa Kiiskilahdelle vaimonsa Tikku-Leenan kanssa ja elämä jatkuu

Rovasti, Sami Mäntylä
- sovitteli asioita

Rovastin veli, Petri Pohjanmies
- meuhkasi kovaan ääneen urkutehtaan uruista, ihmiset kyllästyivät täydellisesti. Urkupillien lakkaus oli tehnyt pehmeäpäiseksi. Jos ei olisi rovastin veli, olisi joutunut juopottelusta käräjille.

Ruustinna, Sanna Hyrsky
- ei jaksanut niin kovasti syyttää syntisiä, antoi asioiden mennä.

Postiryökkynä, Anni Litja
- selvisi nuhteilla ja puhuttelulla.

Lukkari Kopsala, Arto Porvari
- perusti raittiusseuran, jossa ensimmäinen jäsen oli Jussi. Joo - raittiutta kerrakseen. Raittiusseuran nimeä pohdittiin metsässä taskumatin kera.
- pääsi pirun pihdistä ja on nyt vailla syytöksiä.

Einari Myllypuro, Jukka Saarinen
- pääsi pirun pihdistä ja on nyt vailla syytöksiä.

Simeon Sorkka, Jani Joutjärvi
- pääsi pirun pihdistä ja on nyt vailla syytöksiä.

Myllypuron renki, Petri Mäntylä
- talkoili

Sorkan renki, Timo Seitz
- talkoili
- olisi voinut syyttää postiryökkynää postisalaisuuden rikkomisesta, koska oli saanut Sorkan emännän kortin käteensä, mutta ei tuonut asiaa esille. Asiaa tosin ei kysytty.

Johanna ruotimummo, Patsi Pohjonen
- hoiti homman kotiin hiukan valehtelemalla sopivasti Rantalalle.

Alhonperän ruotusotamies, Janne Vuonnesalo
- talkoili

Leivon Aaron, Ismo Mäki-Rekola
- talkoili

Yrjänän piika Heta, Mira Federley
- teki upeaa ruokaa :-)

herrastuomari Rantala, Martti Huusko
- päätti olla syyttämättä ja lähti kotiin

Tuomas Yrjänä, Miika Martikainen
- palaa kotiin Yrjänään kuin isäntä ikään

(Hahmoja, joita ei ollut alkuperäisessä näytelmässä: rovastin veli, Myllypuron renki, Sorkan renki, Yrjänän piika, Rantala)

Kiitokset kaikille peliin osallistuneille.